Olin nuorempana, ala-aste aikoinani ainakin mielestäni aivan normaalikokoinen tyttö, mutta kuten kaikilla, murrosiässä painooni tuli muutos ja se nousi, mutta ajattelin sen olevan normaalia, niinkuin muillakin. En ajatellut asiaa koskaan sen enempää, olin vain oma itseni ja yritin kantaa kroppani silti kunnialla, vaikka joka kerta peiliin katsoessani peilikuva ei olisikaan miellyttänyt täysin, en antanut sen haitata kumminkaan sen enempää, vaan nautin elämästä (varsinkin ruuasta)
Ajat kuluivat, vanhat ja tutut ystävät olivat jo tottuneet ulkomuotooni, eivätkä kiinnittäneet huomiota nousiko se kilon tai pari, tai laskiko. Kuitenkin muutaman vuoden sisällä aloin saada paljon negatiivista kommenttia ulkomuodostani ja ulkonäöstäni ylipäätään. Alussa monet eivät varmaan heittäneet kommenttejaan tosissaan, tai heidän tarkoitus ei ollut tarkoittaa pahaa, mutta mielessäni kehittelin niistä ties mitä. Myöhemmin kuitenkin aloin saamaan suoraa kuittia vartalostani. Olen ollut kokoikäni todella tempperamenttinen ja omapäinen persoona, enkä antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa elämääni. Pikkuhiljaa, kuitenkin aloin huomata, etten löydä itseeni enää edellisestä kuvauksestani. En ollut enää se tyttö joka antoi muiden kommettien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Monet kerrat muistan, kuinka hammasta purren nielin kaikkien ilkeät kommentit vartalostani ja kotiin päästyäni itkin itseni uneen tai mittailin ja vertailin itseäni peilin edessä. Kommentit menivät niin suoriksi, että minua alettiin vertailemaan muihin, se tuntui todella pahalta. Kuinka en ole yhtä hoikka, kuin muut. Kuinka reiteni näyttävät todella isolta, kuinka perseeni on kadonnut kokonaan leviämiseni takia, kuinka sitä ja kuinka tätä. En enää jaksanut, halusin näyttää että minusta on siihen, saan pidettyä itseni kurissa ruoan ja painoni kanssa. En halunnut enää kuulla negatiivisia kommentteja vartalostani. Siitä se sitten lähti, hurja laihtuminen. Halusin jakaa tarinani teille, jotta jokainen osaisi miettiä näitä asioita ja pysyisi lujana, ja on sitä mitä on, eikä välittäisi niin paljon siitä mitä muut ajattelevat ja sanovat. Jokaisella on oikeus olla sitä mitä on, jos niin haluaa. Vaikka voin hyvin samaistua heihin, joihin samanlainen pilkka on kohdistunut.
2012
Lähes aina tuli pukeuduttua mustaan, että pulleuteni saisin edes hieman peitettyä.
Ja nyt on pitänyt opetella käyttämään hieman värejäkin, vaikka kuitenkin aina tyylini on ollut paljon mustaa, valkoista ja ei niin räikeitä värejä.
Mutta nyt 2013
Pahoittelut, että jälkeen kuvat ovat kaikki liki samoja mitä täällä on jo näkynytkin, nyt vielä skarppaan ja otan kuvia joka tilanteessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti