Ihana loma

Eilen multa loppu työt, ja nyt voinkin vaan fiilistellä, reissailla ja nauttia auringosta koko loppukesän. Eilen menin käymään Jyväskylässä, koska Aksulla oli vielä tämä päivä töitä, ja samalla kävin katsastamassa meidän kämpän kuntoa. Se muistutti ennemmin poikamiesboxia, ollessani sieltä pois, kuin asuntoa! No mutta imuri kauniiseen käteen ja pölyhuiska heilumaan, ja niin naisen kosketus teki siitä taas hieman enemmän asuttavan minun makuuni. Sitä virhettä en kyllä tee enää koskaan, eilen oli +30 astetta lämmintä, ja ajattelin ettei siivotessani hiukan, voi tulla liian kuuma. Mutta väärin luulin. Pienen buunauksen jälkeen, lähdettiin käymään hieman ruokaostoksilla ja poikettiin  samalla kotipitsassa! Ja kun kerran Jyväskylässä olin, käytiin vielä myöhemmin testaamassa onko tutut lenkkipolut kunnossa ja heitettiin pieni juoksulenkki. Tänään vapaan viikonlopun kunniaksi onkin hyvä suunnata viettämään sitä mökille, ihanan ilman, hyvän ruuan ja murusen kanssa.

 

 

 

 

 

 

Meidän tarinamme

Musta ainakin on aina hirmu kiva lukea kaikkien rakkaustarina- postauksia, niistä tulee aina hyvälle tuulelle. Rakkaus on niin ihanaa, ja onnellisuutta on ihana jakaa ja levittää. Onnea sulle, onnea mulle.

Joten ajattelin jakaa teille meidän rakkaustarinamme, elämäni joka on mullistunut täysin. Voin rehellisesti sanoa, ennen kuin aloimme Aksun kanssa seurustelemaan, ei minulla ollut hajuakaan mitä rakkaus todellisuudessa on, rakkaus jotain toista kohtaan, muutakin kuin omaa äitiään ja perhettä hih. Luulin tietäväni mitä se on, mutta se olikin jotain suurempaa. Se on sitä, että voi olla täysin oma itsensä, ja toinen hyväksyy sinut silti. Sitä, että toisen oltua poissa vain muutaman tunnin, vaikka olisikin ollut jo aika kauan yhdessä, niin se ikävä vaan on aina suurempi, eikä se laimene. Sitä, kun tietää että toinen on se puuttuva palanen, ja ymmärtää mitä haluat sanoa pelkästä elekielestä, ilmeestä tai kosketuksesta. Oon niin pehmentynyt vuoden aikana, ennen en pitänyt kovinkaan paljoa mistään lässynlää romanttisista jutuista, kuin kohtuudella. Nyt meidän elämämme on sitä lähes joka päivä. Välillä huomaan, etten osaa puhua Aksulle enää oikein normaalisti, vaan lässytän ja höpötän niitä näitä. Ei, meidän elämämme ei kuitenkaan ole leijailua pilvenreunoilla täysin aina. Rakkauteen kuuluu, myös riitely ja se että välillä päästellään paineita. Mutta rakkaus kestää sen, ja siihen kuuluu niin onnen, kuin surun tunteet välillä.

 

Meidän tarinamme alkoi jo paljon, ennenkuin seurustelemaan alettiin. Mutta se eteni aika hitaasti, ja hyvä niin toisaalta. Pari vuotta sitten, kun olin paljon nuorempi, muistan että viestiteltiin silloin ensimmäisiä kertoja, mutta ne olivat vain satunnaisia kertoja, silloin ei ollut todellakaan aavistusta mihin se johtaisi. Aksu joskus pyyti minua viereensä nukkumaan, tai jotain muuta. Ei mitään sen vakavampaa, koska ajatus molemmilta tuntui kumminkin täysin mahdottomalta siinä elämäntilanteessa. Viestejä tuli, aina sillointällöin. Moikattiin, kun nähtiin. Kumpikaan ei kertonut siitä kenellekkään, se oli vain hassua ja epätodellsita. Noin puolitoista vuotta sitten, Aksun lähdettyä armeijaan alkoi viestittelyä olla jo useammin, viikottain, myöhemmin päivittäin. Muistan, kuinka vatsassa aina leijui tuhat parvi perhosia, kun sain Aksulta jonkun viestin, tai kuinka mietin aina pääni puhki mitä voin kirjoittaa, ja niin edelleen. Oltiin sovittu, että pidetään se vain sellaisena. Ei mitään vakavaa, jutellaan, voidaan ehkä nähdä muttei enempää. Jossain vaiheessa kuitenkin, kun Aksu päivittäin intistä laitteli viestiä, meni se jo hieman vakavampaan suuntaa, silti kumpikin oli vapaa ja sai tehdä mitä huvitti. Olin onnellinen, vaikka mitään vakavaa ei ollut, mutta silti oli aina kiva, kun oli joku joka muisti aina sillointällöin.

Jossain vaiheessa tapahtui muutos, tiet erkani hetkeksi, mutta siitä en halua puhua. Oli päiviä, etten voinut sietää Aksua, olisin halunnut vaan unohtaa hänet, ja olin kylmä häntä kohtaan. Ajattelin, etten enää päästä ketään lähelleni, vaan haluan olla yksin. Niin olisi helpompi, tunteet sekoittaa aina kaiken. No eipä aikaakaan, vierähti vain muutama hassu viikko ja olimme taas paljon yhteyksissä, kumpikin halusi silti jatkaa sitä pientä mitä oli ollut jo aikaisemmin, vaikka vielä tässäkään vaiheessa meillä ei mitään erikoista ollut, kumpikin vapaita.

 

 

Kuukaudet kuluin ja sama meno jatkui. Kunnes kesäkuussa rohkenin ja ostin Aksulle Nomination- rannekkeen. Ajattelin, että haluan antaa hänelle jonkun muiston meistä, ja niistä ajoista mitä oli ollut, vaikkei mitään vakavaa koskaan tulisi olemaankaan. Halusin, ettei hän unohda minua koskaan ja niitä hetkiä mitä olimme yhdessä kokeneet. Mietin kyllä epäröiden, voinko antaa sitä hänelle, mutta onneksi rohkenin. Aksu oli aivan myyty tästä, ja on pitänyt korua ranteessaan taukoamatta, jo yli vuoden. Tirautettiin molemmat muutama kyynel, se hetki oli niin hieno silloin.

Kesäkuun lopussa se sitten tapahtui, juttumme syveni entisestään. Menin ensimmäistä kertaa käymään Aksun kotona niin, että hän esitteli minut hänen vanhemmilleen, se oli niin jännää, muistan sen päivän vieläkin, kuin eilisen.

 

Aksu pääsi intistä pois heinäkuun kuudentena päivänä, jolloin minun piti lähteä Joensuuhun ohjaajaksi Ortodoksi nuorten kriparille. Leiri kesti 10 päivää, kun kuudes päivä oli perjantai, näin Aksua vikan kerran maanantaina, ennenkuin hän lähti vielä muutamaksi päiväksi inttiin ennen lopullista vapautumista, ja perjantaina emme kerenneet enää nähdä. Joten olimme erossa noin pariviikkoa, ja se aika tuntui ikuisuudelta. Se on pisin aika minkä olemme olleet erossa, koko seurustelusuhteemme ajan.

 

 

Vaikka juttumme oli jo vakavaa, kesäkuussa emme olleet virallistaneet niin sanotusti oikein sitä. Halusimme saada itsellemme jonkun vuosipäivän, ja päätimme sijoittaa sen heinäkuuhun. Jota voimme sitten juhlia aina jatkossa.

 

 

 

Asuimme molemmat nuina aikoina kotipaikkakunnallamme, mutta minä muutin syksyllä Jyväskylään ja lähdin opiskelemaan. Aksu jäi Konnevedelle, koska hänellä oli töitä siellä. Noin puolivuotta asuttuani yksin, Aksu muutti kanssani Jyväskylään, saatuaan sieltä töitä. Olemme asuneet yhdessä siis nyt noin puolivuotta. Elämä arkena on yhtä juhlaa.

 

<3

 

 

 

 

Aksun kanssa voin olla täysin oma itseni, eikä se ikinä väheksy mua. Voin olla sen seurassa, enemmän oma itseni, kuin koskaan kenenkään muun, edes muiden ystävien. Aksu on rehellisesti sanottuna mun paraskaveri<3 Se joka pitää musta huolta, tietää aina jos mulla on jokin vialla, tietää miten minut saa lepyteltyä, tai suuttumaan. Milloin olen oikeasti vihainen, ja milloin yritän vain esittää.

 

Muistan kuinka pienenä haaveilin, ja mietin mikä minussa on vikana, kun kaikilla muilla on poikaystävä, muttei minulla. Olen oikeastaan aika helpottunut, ettei minun tarvinnut kokeilla monia seurustelusuhteita, vaan odotin ja löysin sen oikean. Se jota olin odottanut.

 

Oon niin onnellinen, niin rakastunut<3

 

 

Juhannustaikaa ja onnellisuutta

Juhannus on kyllä ihana juhla, siinä on jotain semmoista huumaa mitä odottaa, samoinkuin joulussa. Sitten on kaikenlaisia hauskoja juttuja ja kertomuksia mitä juhannuksena pitäisi aina tehdä. Itse en kuitenkaan juoksennellut alasti pellolla ja kerännyt kukkia, ei en. Ehkä ensivuonna!

Juhannusaatto alkoi hyvin nukuttujen unien myötä. Harmikseni poikaystäväni joutui lähteä päivystykseen, käyttämään hänen siskon miesystäväänsä. Onneksi päivystyksessä ei ollut paljon muita loukkaantuneita, joten sieltä pääsivät jo aika piankin pois juhannuksen viettoon. Menimme alkuillaksi poikaystäväni suvun mökille, jonne tuli myös pari meidän kaveria mukaan. Syötiin, juotiin, nautittiin, heitettiin tikkaa ja sun muuta mukavaa! Jossain vaiheessa keksittiin lähteä kalalle, minä ainoana tyttönä, koko muu vene täynnä miehiä tyydyin kalastamisen sijaan ihailemaan vaan maisemia. Rauhassa kalastellessa, mun appiukko päätti tehdä meille källin. Siellä hän ajeli vesiskootterilla ja me pahaa aavistamattomina kalasteltiin. Hetken päästä hän kurvaa aivan viereen ja koko vene porukka kastui läpimäräksi aaltojen myötä. Harmikseni minulla oli puhelin juuri sillähetkellä kädessä, ja sekin kastui. Onneksi hiustenkuivaaja ja pieni kuivattelu muutenkin auttoi asiaa, eikä puhelin mennytkään rikki. Kosketusnäytöissä on vaan se pirullinen puoli, ettei niitä suositeltaisi pitää edes pienellä vesisateella lenkillä, ettei kosteusindeksi menisi punaiselle. No tästä selvittiin onneksi säikähdyksellä.

                                                                                      <3

 

Tietysti vielä ennen lähtöämme muihin karkeloihin, piti jäädä katsomaan se perinteinen kokko.

 

 

 

 

Kun oltiin kastuttu aivan märiksi, päätettiin läheä sitten ajamaan vesiskootterilla kerta oltiin jo valmiiksi märkiä ja se on aivan huippua! Näky oli varmaan hauska, ja koko järvi varmaan raikasi, kun huusin onnesta ja vauhdinhuumasta. Harmi siitä vaan ei ole kuvaa.

 

 

 

Juhannusaaton ilta jatkuikin hieman railakkaimmissa merkeissä, tuli paljuiltua ja nähtyä kavereitakin.

 

 

Aamuyön tunteina, kun aurinkokin alkoi jo nousta lähdimme poikaystäväni kanssa kävelemään meille päin. Matkaa oli jokunen matka, mutta mikäs sen parempaa kävellä kesäilmassa ilman kiirrettä.

 

 

 

Ja tiedättekö mikä on parasta maalla? Matkallamme ei näkynyt auton autoa, joten päätimme pysähtyä kuvailemaan keskelle autotietä ja ihailemaan nousevaa aurinkoa. Elämän pienet ilot on niitä parhaita.

 

 

 

 

Mun laukku painoi ihan mahdottomia, mihin nainen tarvitsee niin paljon tavaraa?! Kysyn vaan.

Joten murunen tarjoutui kantamaan mun laukkua koko matkan, kun olin ihan nuut.

Oon ehkä vähän onnellinen. Okei enemmänkin. Mulla on maailman paras poikaystävä<3

 

 

 

 

      Lauantaista mulla ei ole oikein mitään sanottavaa, tai olisikin, mutta parempi välillä vaieta.Kuviakaan ei kertynyt siis. Tiedättekö vaan sen tunteen, kun ihmettelee, että kaikkia ja kaikenlaisia se leipä elättääkin. Moraalittomat ihmiset menkää pois, olen niin vihainen. Mulla kiehuu yli, kun nään miten toiset yrittää aina varattuja, maailma on pullollaan miehiä ja naisia, ei tarvitse kajota toisen omaan.

             Muuten ihana juhannus, elämä on oikeastaan aika kivaa, kun ajattelee enemmän niitä positiivisia asioita ja mitä sinulla jo on. Kuin keskittyy negatiivisiin ja antaa kusipäitten pilata päivän.

Muille se on viikonloppu, meillä menee koko loppuviikko

Juhannus jo ihan käsin kosketeltavissa! Alkuviikko olikin töitä, ja eilen sain tietää, että onnekseni mulla on tämäkin päivä vapaa,ihanaa. Siis neljän päivän juhannusvapaat, maistuu paremmin, kuin hyvin. Ja tänään veljeni kotiutui armeijan lievistä, jo vuoden siellä oltuaan. Päätettiin juhlistaa vähän sitä, ja juhannuskin on hyvä aloittaa tälläisissä merkeissä.

Ohi on 347!

 

 

 

 

Vailla ideoita

 

Tässä pientä pikapostausta. Mun pää lyö tyhjää, enkä keksi oikein mitään mitä sanoisin.

Kuviakaan ei tältä päivältä oikein ole, kuin muutama hassu. Oompas ollut laiska.

Nukuin pitkälle iltapäivään, löhöilin, lenkkeilin ja otin itseäni niskata kiinni ja raahauduin suihkuun. Nyt tukka suorana, tällingeissä kohti iltaa! Tsau!

Synttärilahjoja jälkikäteen

Vaikka syntymäpäiväni olivatkin jo 1.6 ajattelin kuitenkin esitellä muutaman syntymäpäivälahjoistani näin jälkikäteen.


Vanhemmiltani sain Guessin- kaulakorun, jota olin katsellut monta kertaa näyteikkunasta ja päättänyt sen joku päivä käydä sieltä poimimassa itselleni.

 

Koru on mun makuuni. Näyttävä, muttei liian pramea jopa ihan arki käyttöönkin.

 

Poikaystävältäni sain kauan toivotut ja kuolaamani ripsienpidennys-lahjakortin!

Lahjakortti on meikki- ja ripsitaiteilijalle  Joanna Harelle.

 

 

 

Odotan innolla, millon pääsen tuhlailemaan lahjakorttiani ja saan uudet tuuheat ripset!  

 

Kesäfiilikset ja mökkeily

Otsikostakin voi varmaan jo päätellä, missä maisemissa eilinen päiväni kuluikaan. Suomen kesässä ehdottomasti on parasta tai ainakin kuuluu joka kesään, on nimittäin mökkeily. Ihana päästää vaan irti stressistä ja olla vaan. Ennenkuin Jyväskylään tuli muutettua ajatteli kuinka hienoa onkaan, kun kaikki on niin lähellä, eikä kaikkea tarvitse lähteä jalansuten hakemaan. Nyt kun vuosi on tullut asuttua aivan keskustassa, osaa arvostaa aina tätä rauhallisuutta ja kiirreettömyyttä, kun pääsee takaisin kotikulmilleen. Jyväskylästä tuskin siis hirveitä kuvaryöppyjä kesän aikana tullaan näkemään, koska suurimman osan ajan kesästä olen linnottautunut tänne kotimaisemiin. Mutta kuten sanoin, eilen siis oltiin poikaystävämme kanssa mökkeilemässä, jota tullaan harrastamaan tiuhaan tahtiin tänä kesänä. Viime viikolla kelit suosi paremmin, mutta sadekkin tuo tunnelmaa! Ensiviikolla tosin itselläni alkaa kahden viikon lyhytkestoinen kesätyö, ja poikaystävälläni on miltei täyttä viikkoa töitä Jyväskylässä, joten mökkeilyt jää vähemmälle, mutta juhannus onkin jo sitten ihan oventakana, onneksi.

 

 

Soutelu on mun lempparipuuhaa, uskokaa tai älkää!

 

 

 

 

<3

 

 

 

Kuvia koneelle lisäillessäni tajusin, että eihän mulla ole yhtään kuvaa reissusta itsestäni. Kovasti räpsin kuvia kaikesta tärkeästä ja turhasta, mutta oma kuva jäi nyt kameran toisellepuolelle.

 

Kävin eilen kuitenkin ennen mökkireissua äitin mukana kauppa-asioilla ja mukaan tarttui jotakin. Mikäpäs muukaan, kuin nahkatakki. Mulla on joku addiktio niihin ihan selvästi, en enää pysy luvuissa, kuinka monta nahkatakkia tai keinonahkatakkia kaapin perukoilta oikein löytyykään.

 

Huomasin samalla myös jotain muuta. Alotin viime syksyllä laihduttamisen, loppuvuodesta oikein urakalla. Nyt -16 kiloa jo haihtunut ja tän mun laihdutus "buumin" takia vaatenumerotkin pienentynyt. Löysin takin nimittäin sellaisesta koosta, etten olisi edes unissani viime syksynä uskonut mahtuvani siihen. Pitäisi ehkä syödä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mielipiteitä

"Tatuoitujen ja tatuoimattomien ihmisten ero on siinä, etteivät tatuoidut ihmiset välitä siitä, ettei muilla ole tatuointeja"

En sanatarkalleen muista miten se sanonta meni, mutta tuohon tyyliin kumminkin. Ja mun mielestä ainakin toi on aika osuvasti sanottu! Eli paljon kuulee ja näkee ihmisiä, jotka eivät vielä tänä päivänäkään voi ymmärtää tatuointeja, saatika ihmisiä keneltä sellaisia löytyy. Mutta ihmiset keneltä niitä löytyy, eivät arvostele ihmisiä kenellä niitä ei ole. Tatuointihan on iso päätös, se on ja pysyy, toisinkuin vaikka hiusväri, jota voi vaihdella fiiliksen mukaan, tai lävistyksen saa pois, jos tuleekin katuma päälle. Näitä on paljon. Mä oon aina ihannoinut tatuointeja, mun mielestä ne ainakin on vaan niin upeita, eikä ne mielestäni tee kenestäkään alhaisempaa ihmistä, tai "rikollista" Monella on vielä tänä päivänäkin mielikuva, että pelkästään linnakundeilta löytyy tatuointeja, tai ihmiset kenellä on kädet tai  selkä täynnä tatuointeja, ovat rikollisia. Se kuva on täysin harhakuvitelmaa. Itseltäni löytyy tatuointi niskasta, se oli ensimmäinen tatuointini ja vielä ainoa. Tarkoitus olisi tulevaisuudessa hankkia lisää.

 

Niskassani on siis tatuointi, jossa lukee "Faith" ja siihen on sulautettu samaan ortodoksiristi.

Ensimmäisen tatuointini aihe oli aika helppo, koska olin miettinyt päässäni jo vuosia minkälaisen haluan. Haluan sellaisen, joka merkitsee minulle jotain ja tämä tuntui oikealta. Vaikka faith uskoa tarkoittaakin, en silti ole ihmisiä, jotka todistavat ja ns. tuputtavat tätä sanomaa muillekkin. Olen uskonnoltani ortodoksi. Halusin tatuoinnin, koska uskontoni on antanut minulle itselleni ainakin mahtavia kokemuksia, olen saanut paljon uusi ystäviä ja kokenut yhtiä hienoimpia kokemuksia heidän kanssaan. Samalla se myös tarkoittaa ja symboloi minulle uskoa elämään. Sitä, että elämä on ainutkertainen ja siitä tulisi nauttia. Uskonnollisiin asioihin uskon niin sanotusti " hiljaa mielessäni" eli en halua pakottaa ketään uskomaan, enkä tuputa uskonnollisia asioita kenellekkään, eikä sitä huomaa muutenkaan minun elämässäni ulkoisestikkaan mihin uskontoon kuulun. Olen ylpeä mihin uskontoon kuulun, mutta ymmärrän hyvin myös heitä, jotka eivät usko mihinkään, nämä ovat jokaisen omia päätöksiä.

 

 

 

Haaveenani seuraavaan tatuointiin aiheena olisi musiikki, mutta enempää en paljasta. Kaikki aikanaan.

 

 

 

 

 

 

 

Millaisia mielipiteitä sinulla on tatuoinneista tai löytyykö sinulta itseltäsi sellaisia?

 

 

 

 

Tunnustelua

Kuten otsikkokin jo kertoo, että ajattelin tunnustella miltä blogin pitäminen tuntuisi oikein.
Se on ollut tähtäimessä jo jonkun aikaa, mutta rohkeus ja aika ei ole ehkä vain riittänyt siihen, että olisin asiaan paneutunut sen enemmän. Blogeja olen itse seuraillut jo monen monta vuotta, ja saanut niistä paljon hyvää inspiraatiota, toivottavasti minäkin voisin joskus jakaa teille samanlaisia tuntemuksia ja liittyisitte lukijaksi jos yhtään kiinnostaa! Nyt pientä esittelyä kumminkin itsestäni tähän alkuun. Olen tällä hetkellä Jyväskylässä asusteleva nuori naisen alku. Opiskelen Jyväskylässä ja asun yhdessä poikaystäväni kanssa. Musiikki on mun juttu ja se kiinnostaa mua joka saralla, se on mun henkireikä ja auttaa joka mielentilaan. Tähän ensimmäiseen postaukseen voisin hieman pistää kuvia itsestäni, poikaystävästäni ja elämästäni ylipäätään, jotta saisitte jotain esimakua edes tulevasta!

 

 

 

Tyylini pukeutumisessa on yleensä aika paljon mustaa, valkoista, ruskeaa, harmaata jne. Tyylini vaihtelee fiiliksen mukaan, joka päivä ei jaksa laittautua täysiin tällingeihin, vaan ottaa ihan rennosti! Joten pukeutumiseni, meikkaukseni vaihtelevat paljon päivän, fiiliksen ja tilanteen mukaan.