Kuin maanantai

Otsikko paljastaa, että tää päivä ei mennyt ihankuin strömsössä! Mulla oli töissä aamuvuoro, eli 7.30 piti olla. Heräsin ja menin vessaan, ja siellä havahduin siihen kun katsoin kelloa ja luulin sen olevan 6.40, mutta se olikin jo 7.15 sain hirveät hepulit miten se voi olla mahdollista, miten se voi olla?! Mulla oli kolme herätyskertaa soimassa omassa puhelimessa, ja Aksun puhelimessa vielä yksi, jotta varmasti heräisin aina, koska Aksun puhelimessa ääni on ärsyttävämpi. Mulla varsinkin ennen oli tapana nukkua aina monesti kellon ohi ja sammutin sen unissani. Oon tosi sikeäuninen, onneksi hieman jo kuitenkin oppinut. Mutta tänä aamuna se ei auttanut, hädissäni etsimään kyyneleet silmissä pomon numeroa, ja sanomaan että myöhästyn hieman. Se onneks oli ymmärtäväinen, ja naurettiin koko asialle sitten. Mietin kuitenkin, miten ihmeessä en ollut edes Aksun puhelimeen herännyt, kunnes tajusin sen olevan väärässä ajassa aamulla, koska se oli edellisiltana pudonnut ja akku oli irronnut, eikä puhelin ollut aikaa automaattisesti oikeaan tallentanut, vaan se oli muutaman tunnin jäljessä ja oli vasta hieman yli viisi. Kyllä ärsytti! Työpäivä meni muuten hyvin, kuten aina mutta oli se kuitenkin erinlainen. Aamulla vielä pika ehostukset laittaessani sain tiputettua peilin lattialle, onneksi ei sirpaleiksi asti kerennyt, vaan pelkät kehykset menivät rikki, huh. Päivän mittaan kuitenkin, erikoiskahvikoneesta, jossa valmistetaan latet, espressot, cappucinot jne, unohtui siivilä, ja voi sitä kahvin määrää, mitä sieltä sen seurauksena lentikään. Myöhemmin keittiössä vielä liukastuin, juuri pestyyn lattiaan, voi minua. Onneksi kuitenkin asiakkaat, ja työkaverit piristää, eikä maailma noihin kaadu! Ja niinhän se usein menee, että jos päivä alkaa huonosti, sitä se on sitten miltei kokopäivän.

 

 

 

Tässä kokkioppilas Vilma teille vinkkaa, syntisen hyvän kanakastikkeen ohjeen, jonka kaikki varmaan jo osaa, mutta silti siellä voi olla joku joka ei ole koskaan kuullutkaan! Tän ohjeen mun äiti mulle opettanut on, se parhaus on. Mutta siis, vaikkapa hunajamarinoituja kanan fileesuikaleita, ne paistaa vaan kypsäksi pannulla voin kera, sitten kaataa kuohukermaa purkillisen (2dl) ja lopuksi aromisuolaa oman maun mukaa, ja valmista! Syntisen hyvää.

 

 

 

Kuulumisia

Hirmuinen aika onkin kulunut viime postauksesta, mutta mitään erityistä ei oikeastaan ole tapahtunutkaan. Työharjottelu lähtenyt hyvin käyntiin, mulla on huippu työharjottelupaikka ja huippu työkaverit, tykkään niin kovin! Tämän pienen hiljaiselon aikana kuitenkin jotain on tapahtunut, ollaan käyty juhlimassa tutun kolmekymppisiä, pidetty kivaa laatuaikaa, viime viikonloppuna oltiin meillä kotona maalaustalkoissa, jossa meidän tuleva pihasauna sai väriä.  Ainiin, ja kävin mä tänään huoltamassa jo toista kertaa mun ripset, nyt taas kelpaa räpsytellä. Miten näihin voikaan jäädä niin koukkuun, tai ei välttämättä näihin, mutta siihen, että aamuisin saa nukkua pidempään! Eivaan, onhan nämä kätevät monellakin tapaa, jos pikku miinus seikkoja ei oteta huomioon.

 

Sinne kolmekymppisille meikkasin vähän enemmän pitkästä aikaa, mitä nykyisin olen tottunut. Työharjottelussa ei edes suurta määrää voi pitää, ja muutenkin olen nyt oikeastaan vielä kesänjäliltä ainakin arkisin mennyt perinteisellä, meikkivoide, puuteri ja kulmakynä  lookilla.

 

 

 

 

Yks ilta sain päähänpistoksen ja lupasin tehdä murulle ja muille köyhiä ritareita, kera parhaus mansikkahillon ja kermavaahdon, nam sanon mä!

                                      <3


                Kaikki tutut ja tuntemattomat vinkatkaa postaustoiveita, jos teiltä sellaisia löytyy!

Arki lähenee

Arki tosiaan on taas jo ovella, koulut alkavat 8 pvä ja sinne on suunnattava. Kaksi päivää meneekin siellä, ja maanantaina alkaisi 6 viikon työharjoittelu jakso. Toivotaan, että menee hyvin, eikä kello matele siellä vaan tulisi viihdyttyä ja suoritettua kunnialla läpi. Sunnuntaina oli taas lämpimin päivä pitkiin aikoihin, ja meidät oli pyydetty mukaan teatteriin. Teatteriesitys oli aivan loistava, suosittelen! Kyseessä oli siis piukat paikat, joka esitettiin Kievarin kartanolla, äänekosken suunnalla. Tänäänkään ei ole kelissä ollut valittamista ja nämä ovatkin kesän viimehetkiä (yrittää) grillailla itseänsä auringossa ja saada pintaväriä kylmän tulevan talven varalle.

 

 

Ollaan yritetty etsiä isompaa asuntoa, ja viime viikolla löytyi aivan unelma jonne olisimme voineet muuttaa vaikka samantien, mutta harmiksemme se kerkesi mennä jo niin nopeasti toiselle halukkaalle, että se jäi meiltä nyt välistä. Yritetään pitää nyt syksyn tullen kaikki mahdollisuudet avoinna ja katsoa löytyisikö sopivaa, vai sitkuttelemmeko nykyisessä asunnossamme vielä jonkun aikaa, ja etsimme ensivuoden puolella asunnon jostain hieman syrjemmästä, kuin keskustasta kun saan ajokortin. Tällähetkellä se pitäisi olla kuitenkin mahdollisimman lähellä kouluani, kävely tai pyöräilymatkan päässä.

 

 

Tuliaiseksi porukoiden reissulta sain paljon kaikkea ihanaa ja tarpeellista. Ylitse muiden kuitenkin oli just tuo passeli mekko mun makuun! En uskalla kyllä edes laskea montako mekkoa on tullut ostettua tai saatua tänä kesänä, mutta ei se haittaa. Naisen vaatekaappiin ne mahtuvat aina! Ja jos mun jonkun puoleen vaateasioissa pitäisi kääntyä, niin äidin puoleen mä kääntyisin. Äiti tietää mun maun vaatteiden suhteen täysin, ja ostaa siksi aina löytää mulle sopivia, eikä tarvitse ikinä pelätä minkälaisia vaatteita se onkaan löytänyt.

 

 

Pidä kiinni lujaa.

                           "Ystävyys joka kuolee, ei ole koskaan syttynytkään"

Nyt yksin ollessani olen voinut miettiä paljon asioita, ehkä liikaakin ja saanut niistä vain ahdistavan mielen itselleni. Muistan kuinka muutama vuosi taaksepäin olin elämäniloa täynnä oleva tyttö, aina menossa joka paikkaan missä tapahtui ja missä oli ihmisiä. Vuoden jatkui samanlaisena vielä, olin hyvin iloinen ja elämänhaluinen ihminen. Mulla oli maailman parhaimmat ystävät, erityisesti yksi ystävä joka oli aina mun tukena. Tapahtui mitä tapahtui pääsin yli kaikesta, ystävieni tuen avulla. Niistä vaikeimmistakin ajoista, kun itsetuntoni oli huono, kun joku oli ollut taas ilkeä ja sanonut rumasti. Kun pappani menehtyi. Näin jatkui, kunnes viime syksynä muutin Jyväskylään. Muutin sinne itsekseni ja ainoa mitä mietin aina oli, kauanko on vielä että pääsen kotiin. Kauanko minun tarvitsee enää olla yksin, en halua enää. Siitä alkoi ns. syrjäytymiseni. Aina niin iloinen tyttö, muuttui. Viikonloput kuluivat enää poikaystävän kanssa ja kotona, ja ystävät unohtuivat ja niiden merkitys. Kului päiviä, viikkoja, kuukausia. Välillä havahtuen silloin, milloin olen edes silloista parasta ystävääni edes nähnyt, tai kuka minua on edes viimeksi jonnekkin pyytänyt. En syytä tästä ketään, sain itse aiheutettua tämän osaksi. Monien kuukausien yksin asumisen tulos, joka ilta itkukurkussa kotiin soittaen, ja yksin kämpällä teeveetä tuijottaen. Sosiaalinen elämäni oli mennyttä, olin menettänyt ne tärkeimmät ystäväni. Oli minulla vielä toki kavereita, ja muitakin ystäviä vielä. Kuitenkin usein viikonloppuisin suljeuduin kotiin, koska en uskaltanut mennä enää käymään missään, minulle aiheutettujen itsetuntopaineiden takia. En halunnut. Ajattelin aina olevani se porukan isoin tyttö, ja se " ruma-ankanpoikanen". Kului aikaa, ensimmäisenä huoli nousi poikaystävälleni ja perheelleni. He jotka näkivät minut päivittäin huomasivat ettei kaikki ollut kunnossa, mutta minä aina kielsin kaiken ja sanoin kaiken olevan hyvin ja kunnossa. Sairastuin. Sairauteni veti minut kuoreen, syrjäydyin muista, ajattelin olevan se huonoin. Päivät menivät usein urheillessa, lenkkeillen, ja kaloreitakin laskellen. -16kg laihempana, voin sanoa, että ei se tuonut onnea. Eikä se tuo sitä vieläkään. Pitäkää ihmiset kiinni ystävistä, ne ovat parasta perheen lisäksi. Onhan minulla poikaystäväni usein ajattelen, mutta mitä jos ei joku päivä enää olisikaan. Ei minulla olisi enää ystävääkään, kenelle voisin puhua. Ajatus, se ajatus on on niin pelottava, että siihen takertuu. Toisesta ihmisestä kohta tulee enemmänkin pakkomielle, ja jos sen menettää, on aivan hukassa.

Omaa aikaa

Porukat lähti tänään reissuun, Aksu lähti iltavuoroon, joten mulla on nyt sitten aikaa itseni kanssa. Aikaa kaikelle mitä voin tehdä yksikseni. Kuten tehdä just sitä ruokaa mitä ite tekee mieli, lähteä lenkille just sillonkun ite tekee mieli, katsoa just sitä telkkariohjelmaa mitä itse haluaa, kuten Salatut elämät, Kaisa ja puolivaltakuntaa, lemmi-kosi-vältä, ja onhan näitä! Ja laulaa saunassa, vaikka sitä mä tosin teen, vaikka talo olisi täynnä porukkaakin. Välillä on ihan kiva olla itsekseen, ja nauttia siitä. Voi tehdä just mitä ite haluaa, ja antaa ajatuksia itselleen. Mutta olen mä kuitenkin sen verran riippuvainen mun läheisistä, että kestän erossa niistä ehkä sen päivän tai kaksi korkeintaan, sitten ei tee enää mieli ollakkaan itsekseen. Onko muita jotka tykkää toisinaan olla yksin ja tehdä omia juttuja, vai ettekö kaipaa sellaista?

Näyttää aivan vanilijajäätelölle, muttei ole. Vaan proteiinirahkaa, sekä kotitekoista vattukiisseliä, nam.

 

   Nastaa ja lystiä olis saada joskus joku tyttökaverikin lenkille mukaan, joten jos joku mun tuttu lukee tätä blogia, niin soittakaa, tulkaa koputtelemaan ovelle, tai mitä vain, olen valmiina kaikkeen!
Kohta lähden itse taas lenkille, pistän kuulokkeet huutamaan täysiä, ja Lucan köröttelemään vierelle. Se reppana ei vain oikein tahtois jaksaa juosta.